Olisinpa eläkkeellä

Hetkittäin tuntuu siltä, että musta tulisi aika hyvä eläkeläinen.

Heräisin aikaisin aamulla ja kuuntelisin radiosta keskusteluohjelmia ja ratkoisin kryptoja. Toisinaan rakentelisin ja nikkaroisin kaikkea pientä ja opettelisin ehkä viimein sorvaamaan. Lukisin Päätaloa ja oppisin tuntemaan kaikki linnut, kukat ja puulajit. Lopettaisin Coca-Colan juomisen ja siirtyisin kokonaan teehen ja piimään, mutta karkista tykkäisin silti. En kuitenkaan mässyttelisi ihan liiaksi asti, sillä lääkäri on niin määrännyt.

Käyttäisin erikoisia tohveleita ja kantaisin mukanani aina tiheäpiikkistä muovikampaa. Sellaista, joka mahtuu näppärästi takataskuun. Möykkäisin naapurin pikkulapset pois pihalta tärvelemästä vaimoni ruusuja ja menisin sen jälkeen ajamaan nurmikon. Kesät viettäisin mökillä, jossa heräisin aikaisin aamulla, kuuntelisin keskustelohjelmia ja ratkoisin kryptoja. Kaikki olisi siis samoin kuin kaupungissa, paitsi että vesi pitäisi hakea kaivosta ja heittelisin päivisin tikkaa. Lastenlasten kanssa pelaisin mölkkyä ja Skip-boa vai mikä ihme sen korttipelin nimi nyt olikaan enkä häviäisi koskaan.

Söisin päivittäin ihan helvetisti keitettyjä perunoita ja aamuin illoin lautasellisen puuroa. Se pitää miehen tiellä, sanoisin, ja pakottaisin mölkyssä hävinneet lapsenlapsetkin maistamaan. Eivät ne tietenkään siitä tykkäisi, mutta isompana kiittäisivät että pappa se vaan oli kova jätkä kun opetti meidät syömään kaurapuuroa, sen takia ollaankin varmaan näin komeita ja lihaksikkaita nykyään, paitsi tytöt, niistä tulee kauniita ja sorjia.

Jos kaikki menee putkeen, onnellisemmat ajat alkavat jo 43:n vuoden päästä. Sitten saan olla kyyninen vanha pieru ihan luvan kanssa. Asiaa!

The bitch is back

Näin eilen kaupungilla hienon valkean Saabin. Se kuului Hitlerille. Tiedän sen, koska sen kylkeen oli kirjoitettu niin vihreällä spray-värillä. Sinä sanot että se on pelkkä töherrys eikä todista mitään, mutta minä sanon että ihan muuten tasan todistaa. Myönnän, että on vähän tyhmää sotkea omaisuuttaan spray-maalilla, varsinkin sellaista omaisuutta, joka maksaa niinkin paljon kuin tavallinen henkilöauto. Vielä tyhmempää olisi kuitenkin nimetä omat tavaransa jollekin muulle kuuluviksi, eikä sitä voi kukaan kieltää. Vai osaatko muka kuvitella, että kirjottaisit valtavan suurilla kirjaimilla autosi kylkeen Hitlerin auto, jos nimesi on oikeasti Virtanen? Et niin, enkä osaa minäkään. Näin ollen näkemäni valkoinen Saab oli Hitlerin oma, eikä tätä pysty kukaan kieltämään.

Aukottomista todisteistani huolimatta näky sai minut hämmästelemään muutamaa asiaa. Päällimmäisenä tuli mieleen, että miten mies, joka poltatti ruumiinsa, ampui itseään päähän ja kaiken tämän jälkeen söi vielä myrkkyä, on taas ajokunnossa. En voi tietenkään mennä takuuseen mistään, mutta pohdin asiaa hieman, ja keksin muutaman melko vakuuttavan oloisen teorian. Muista kuitenkin, että esitän tässä vain omia pohdiskelujani ja mietteitäni, enkä vielä toistaiseksi ole pystynyt todistamaan mitään seuraavassa lueteltua todeksi. Teen kuitenkin jatkuvaa ja väsymätöntä taustatyötä asian selvittämiseksi.

Mietin, josko valtakunnankanslerin kuolema olisikin sittenkin ollut vain liittoutuneiden propagandaa, keino saada kotona odottava kansa huokaisemaan helpotuksesta ja varmistumaan Saksan lopullisesta tappiosta. Ehkä Adolf pääsikin pakenemaan Führerbunkerista Kubelwagenin pyörät vinkuen läpi pommitetun ja savuavan Berliinin venäläisen nikkelin ja lyijyn vinkuessa korvissa. Henkeäsalpaava takaa-ajo on kenties päättynyt lentokentälle, jonka kiitoradalla kilpa-ajon hävinneet liittoutuneet ovat äkkiä parsineet kasaan hätävaleen vihollisensa kukistumisesta. Punainen propagandakoneisto on täyttänyt radioaallot ja lehtipainot uutisilla kolmannen valtakunnan grand old manin tekaistusta kuolemasta, samalla kun Hitlerin Messerschmitt on jo puksuttanut moottorit punaisena kohti Etelä-Amerikkaa ja sen myötämielisiä banaanivaltioita.

Toisaalta on yhtä lailla mahdollista, että totuutta on yrittänyt peitellä vastapuoli. Ehkäpä valtakunnan johto sai laivattua Hitlerin ja tämän rouvan salaa turvallisemmille vesille, kun liittoutuneille on samaan aikaan syötetty pajunköyttä Führerin itsemurhasta. Tämä on totta kai vaatinut lähes epäinhimillistä omistautumista ja uskollisuutta aatteelle muilta Saksan ykkösnimiltä. Tavallista rivipolitikkoa tai sotamiestä olisi eittämättä harmittanut lähteä Nürnbergiin hirtettäväksi, kun pomo loikoilee Rion rannalla vaimo kainalossaan. Todelliset puoluemiehet ovat tästä huolimatta varmasti nähneet asian valoisan puolen; Mojitojen ja rantalentopallon välissä Adolfilla on kivaa aikaa suunnitella Saksan toista tulemista.

Ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä jokseenkin todennäköistä mutta umpitylsää vaihtoehtoa siitä, että kaikki sujui niin kuin kirjoihin ja kansiin on painettu. Ehkä Adolf katsoi Mauseria piippuun ja päätti päivänsä, eikä kaahaile enää koskaan. Ehkä Hitler eväsi oman ajolupansa syanidilla ja antoi kortin palaa kuolleen torsonsa mukana. Yhteisen hyvän ja liikenneturvallisuuden kannalta näin olisikin varmaan parempi. Adolf kun tuskin sai rajoitettua törttöilyään pelkästään politiikkaan, vaan hölmöilyt seurasivat mukana puhujapöntöstä autoon. Ehkä näkemäni Saab onkin siis vain muisto Hitlerin teinivuosilta, poikaporukalla tehty töhry muiden joukossa. Kenties nuorella fasistinalulla oli tapana nimikoida kaikki omistamansa tavarat valtavilla vihreillä kirjaimilla; omituinen tapa joka sopisi vallan hyvin yhteen muiden, vasta vähän myöhemmällä iällä ilmenneiden erikoisten päähänpinttymien kanssa. Ehkäpä näkemäni maantiekiitäjä onkin vain Hitlerin perintö sisarenpojille ja -tyttärilleen, muisto hassun sukulaissedän toilailuista. Niin tai näin, en tingi kannastani. Saab ja Hitler kulkivat ainakin joskus käsi kädessä.

Mikäli Adolf on kuitenkin saanut kakkosvaiheensa suoritettua ja on taas rautahevosen puikoissa, en malta olla pohtimatta mikä hänet on tuonut uudestaan Suomeen. Tein havaintoni Savonlinnalaisella parkkipaikalla, joka on hyvinkin voinut olla viimeinen pysäkki ennen Venäjää. Täältä kun on verrattain lyhyt matka itärajalle, ja viime kerrallahan Adolfin liiketoiminta naapurissamme ajautui katkeraan konkurssiin. Voi siis hyvinkin olla, että valtakunnankansleri paahtaa jo vitonen silmässä kohti Kremliä kuittaamaan vanhoja velkoja. Toisaalta Savonlinna on viivasuoran matkan päässä myös itäisestä Pohjois-Suomesta. Näin ollen on mahdollista, että Hitler on käynyt Saimaan rannalla S-marketissa vain täydentämässä tulitikku- ja sytytysnestevarastonsa, ennen kuin matka on jatkunut kohti Lappia. Eihän sitä tiedä jos sieltä löytyisi vielä muutama vaivaiskoivu poltettavaksi.

Kaiken tämän lisäksi minua kummastuttaa erityisesti Hitlerin autovalinta. Miksi ihmeessä moottoriteihin mieltynyt kansanauton kehittäjä on päätynyt ruotsalaisvalmisteisin ruostekasan puikkoihin? Äkkiseltään voisi kuvitella, että johtaja yrittää vain pitää matalaa profiilia, mutta järkyttävän näkyvästi ja hurjilla kirjaimilla tehty nimikointi ei varsinaisesti tue tätä teoriaa. Kenties Adolf on sapattivuosinaan vain sortunut viettämään sen verran hurjaa elämää, että reichsmarkit ovat päässeet loppumaan liiton arkin pohjalta, eivätkä varat ole enää riittäneet huippuluokan tiennielijään. Tämä voi hyvinkin olla osasyy laskeneisiin laatustandardeihin. Silti tuntuu omituiselta, ettei vaikkapa Ferdinand Porschen tallista ole löytynyt mitään kelpoa käyttöpeliä edes sopivaan leasing-hintaan vanhalle aseveljelle.

Ilmassa on paljon avoimia kysymyksiä, joihin aion vielä löytää vastauksen. Oli asian todellinen laita mikä tahansa, yksi asia on varmaa; Näin eilen Hitlerin Saabin. En tiedä onko Führerin jalka taas kaasulla, mutta aion selvittää asian ja raportoida tutkimuksistani tänne tasaisin väliajoin. Tällä hetkellä totuuden tietää vain yksi mies; kuski itse.

Nyt on kyllä nälkä

On niin nälkä että harmittaa. Tuntuu että voisin syödä vaikka perunoita, riisiä, makaronia, kaalia, lanttua, porkkanaa, possua, kotlettia, kanaa, heppaa, lehmää, valkoista kalaa, punaista kalaa, selleriä, paprikaa (en vihreää), maitoa, munia, juustoa (en home), lettuja, leipää, ruisleipää, hampurilaisia, salaattia, lihasoppaa, ja silakkaa ainaskin sata kiloa kutakin.

On niin nälkä että masuun sattuu ja harmittaa. Sieltä kuuluu kur-rur-kur ja se kaikuu ainakin Pyhtäälle tai Loviisaan saakkaa. Siellä ne pohtivat että mikä hitto täällä pitää meteliä ja miettivät että onko joku nyt pahasti pielessä ja Loviisassa pelkäävät että pamahtaakohan tuo ydinvoimala kun tämmöstä räimettä ja resonanssia on ilma täynnä vaikka oikeasti se onkin vaan Mäkisen nälkäinen maha joka mouruaa. Että turhaan pelkäävät, ei siellä mitään tapahdu, ja ydinvoima rules ok muutenkin, sitä lisää, ainakin sata laitosta niin saadaan sähköä ja näkee lukea kirjoja pimeässäkin. Se on hyvä, siinä on tulevaisuus.

On niin nälkä että näköä haittaa ja silmissä sumenee. En näe mitään, vaikka oikeasti näen kirjoittaa sentään jotain ja se kai riittää kun ei tarvitse ajaa autoa. Muuten ryskyisi mummot ja helmat heiluisi ja verta roiskuisi ja veri jos joku on vaikea pestä pois.

Nyt menen syömään.

Tahdon käydä avaruudessa

Tajusin juuri, etten ole koskaan käynyt avaruudessa.

Se on harmi. Sieltä näkisi varmaan aika pitkälle ja maisemat olisi hienoja. Tuntisin kun rakettibensa palaa seinän takana ja minä kiidän kohti äärettömyyksiä kovaa. Kuuluisi svooh svooh svooh ja välillä skhuuuuuuuuh ja väistelisin mikroasteroideja ja palaisin kotiin voittajana. Täällä minua juhlittaisiin ja vietäisiin paraatiin ja ihmiset hurraisivat ja taivaat täyttäyisivät paperisilpusta, joka leijailisi maahan hiljaa hiljaa hiljaa. Päivän päätteeksi joisin ehkä kaljan ja söisin myös vähän pullaa tai täytekakkua tai sitten molempia.

Olen tässä lukenut kirjaa, jossa on paljon kuvia avaruudesta. Se on hieno. Myös kuvat ovat. Niissä maa on vain ihan pieni pallukka, vaikka oikeastihan se on tosi iso, enkä erota niistä kotia millään. Suomen ehkä, ja Intian ja Usan ja Kanadan ja Australian, ne on helppo tunnistaa, mutta kaupunkeja en löydä, vaikka kerran etsin tosi kauan. Kotka löytyisi, jos näkisi itärajan, ja Lahti olisi helppo paikallistaa, jos erottaisi Päijänteen. Päijänne on muuten hieno järvi, sen vesi on sinistä ja se on suuri ja se ulottuu Asikkalasta Jyväskylään saakka. Päijät-Häme saa nimensä Päijänteestä, ja siitä minä hitto soikoon tykkään.

Päijät-Häme on jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan antanut minulle juuri sellaista tukea, turvaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota kotipaikaltaan sopii odottaa. Olen kokenut siellä iloja, suruja ja vähän lisää iloja. Päijät-Hämeen maaperä on pääosin moreenia, paitsi tietenkin etelässä, jossa se on pitkälti saviperäistä. Näin on esimerkiksi Lahden Renkomäessä. Sinne ei kannata mennä uusissa kengissä, ei ainakaan silloin kun sataa, ja totta kai silloin sataa, kun on uudet kengät jalassa. Niin on käynyt minullekin. Että sano vaan hyvästit uusille kengillesi, pilasit ne juuri, yritin varoittaa muttet kuunnellut, menit Renkomäkeen vaikka taivas oli musta ja melkein salamoi etkä edes jättänyt purkkareitasi eteiseen vaan pistit jalkaan ja nyt ne on täynnä savea. Nyt varmaan harmittaa, mutta muistatpahan seuraavana sadepäivänä pysyä kaukana Renkomäestä ja Orimattilasta ja muista paikoista.

Päijät-Hämeen vaakunassa muuten näkyy tissit. Asiaa! En tosin usko, että niitä erottaa avaruuteen asti.

Luin muuten jostain, että avaruudessa käyneet astronautit olivat erottaneet aluksistaan Kiinan muurin. En usko että se on alkuunkaan totta, koska Kiinan muurihan on tosi kapea eikä kovinkaan korkea, se on vaan helvetin pitkä eikä se nyt riitä siihen, että se näkyisi avaruuteen, muutenhan sieltä erottaisi esimerkiksi Päijänteen ja nelostien, jotka ovat kumpikin ihan helkkaristi sitä pitempiä tai saattavat ne oikeastaan olla sitä vähän lyhyempiäkin nyt kun oikein asiaa mietin, en kyllä yhtään tiedä kuinka pitkä se muuri on. Varmaan aika pitkä koska kiinalaiset on kyllä melko tyhmiä, joten ei olisi mikään ihme jos ne olisivat tehneet siitä muurista ihan vallan hiton pitkän sillä välin kun riisi mätänee pelloille ja vanhukset kuolee tauteihin ja vaimoilla on ikävä kun maajussit ja lääkärit ja aviomiehet ne vaan rakentaa minkä ehtii.

Nyt jos lähden niin ehdin vielä Siwaan ostamaan limpparia.

Skateboard! Punk rock! Snowplough! Chainsaw! Turbo cool!

Kun tulin koulusta kotiin, löysin postilaatikosta pitkästä aikaa kirjeen. Mukava yllätys. Kirje oli osoitettu Jani Miikkulaiselle, joka minä en ole. Oli joka tapauksessa tosi kiva saada vaihteeksi muutakin kuin mainoksia ja laskuja ja paikallislehti Ankkuri, joka on muuten ihan ässä. En koskaan lue sitä.

Olisi varmaan tosi upeaa olla paikallislehdessä duunissa. Päivät haastattelisin kaupungin pienyrittäjiä ja tekisin kaduilla kovia gallupeja ja kiertelisin ja raportoisin värikkäistä tapahtumista, kuten esimerkiksi parturi-kampaamojen tai puhelinsanitoijaliikkeiden avajaisista. Joulun alla järjestäisin näyteikkunakilpailuita ja kahvipakettiarvontoja, joissa eläkeläiset olisivat suvereeneja. Voittaisivat kaikki nuoremmat ja vetäisivät kahvia tassilta niin että hampaat heiluu. On muuten ihan käsittämätöntä, miten kukaan voi juoda kahvia lautaselta. Tai edes kahvia. Kahvi maistuu pahalta eikä näytä hyvältä ja haisee hirveältä. Siitä saa ruskeat hampaat ja yöunet menee ja tulee vatsanpuruja ja alkaa harmittaa. Kommareiden juoni.

Äskön kävin pihalla lapiomassa isoja lumikinoksia pienemmiksi. Sillä tapaa lumi sulaa nopeammin ja kesä on aiemmin täällä. Pian olen lapioinut ja sulattanut lähes kaiken lumen ja vedän bermudashortsit jalkaan ja lähden pihalle pötköttämään. Juon Pina Coladaa visakoivun alla ja luen kirjoja ja sarjakuvia ja kuuntelen mankkaa ja muutun vaaleanpunaiseksi. Kovikset ei rusketu, ja mä oon kovis. Osaan sylkäistä melko pitkälle ja oon ajanut mopolla ilman käsiä seisaaltani. Siihen ei mammarit pysty. Ruskettuvat ihmiset ovat aina olleet mielestäni melko epäilyttäviä ja pahansuopia, ja siksi pelkäänkin niitä vähän. Ne ehkä sylkevät päin tai ovat Ruotsista.

Kävin muuten viime kesänä Ruotsissa, ja menen ehkä tänäkin vuonna. Siellä oli kivaa ja elämä hymyili, vaikka ihmiset olivatkin vähän liian ruskeita ja vaaleatukkaisia mun makuun. Muistan kun joskus pikkupoikana ajeltiin faijan kanssa autolla Ruotsissa ja nähtiin hirvi. Sen jälkeen mentiin syömään ravintolaan, jossa sain tarjoilijalta tikkarin. Siitä lähtien Ruotsi on ollut yksi suosikkimaistani, paitsi jääkiekossa. Jääkiekossa Ruotsi on pahempi kuin numerot matematiikassa. Vihaan niitä.